Kotipizza myyntiennätykseen

Kotipizza-ravintoloiden myynti ylitti heinäkuussa seitsemän miljoonaa euroa.

Kotipizza Group Oyj:n Kotipizza-ravintolat tekivät viime kuussa kaikkien aikojen kuukausittaisen myyntiennätyksen. Ravintoloiden myynti oli heinäkuussa 7,07 miljoonaa euroa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuoden 2014 heinäkuussa.

– Olemme onnistuneet kasvamaan jatkuvasti suomalaisen pikaruoka-alan raportoitua keskivertoa voimakkaammin. Kasvu kertoo ennen kaikkea Kotipizzan franchising-yrittäjien onnistumisesta, sanoo Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen tiedotteessa.

Lähes kaikki Kotipizza-ravintolat ovat franchising-yrittäjien pyörittämiä. Vuoden aikana Kotipizzojen määrä on kasvanut 263 ravintolasta 269:ään.

Helsingin pörssin päälistalle heinäkuun alussa listautuneen pitsaketjun kesä on ollut vahva. Kesäkuussa myynti oli 6,54 miljoonaa euroa, eli noin 16 prosenttia edellisvuoden kesäkuuta paremmin.

Vuoden 2014 tilikaudella Kotipizza-ketjun ravintoloiden myynti oli yhteensä 70,5 miljoonaa euroa ja Kotipizza Groupin liikevaihto 52,2 miljoonaa euroa. Kotipizza on perustettu vuonna 1987.

Suomen Yrittäjät 7.8.2015

Franchise News 10.8.2015

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »