FAUNATAR-KETJULLA UUSI HOITOTUPA-KONSEPTI JA KORONA-AJAN PALVELUT LEMMIKEILLE

Faunatar-ketju panostaa HoitoTupa-konseptin luontiin ja kehittämiseen. Hoito-Tupa on palvelumuoto, jossa Faunatar tarjoaa erilaisille lemmikeille mm. turkinhoitoa, pesupalvelua, ultraäänihammashoitoa ja monia muita palveluita.
Koronapandemiasta johtuvat poikkeusolot ovat lisänneet myös muiden Faunattaren palveluiden, kuten kotiinkuljetuksen ja keräyspalveluiden kysyntää.

Faunatar-ketjun historiikki ulottuu tänä vuonna jo 40 vuoden päähän. Ketjun toimintaa on alusta asti ohjannut eettiisiin arvoihin perustuva ajatus lemmikkien hoidosta. Ketjussa on nyt mukana parikymmentä franchising-yrittäjää tarjoamassa Faunattaren tuotteita, lemmikkieläimiä ja monenlaisia palveluita lemmikeille ja heidän omistajilleen. 

Yhdistävänä tekijänä kaikilla ketjussa työskentelevillä on ehdoton eläinrakkaus, josta kumpuaa innokkuus ja innovatiivisuus työn tekoon eläinten ja eläinihmisten kanssa. Ketjun vakituisesta henkilökunnasta suurin osa on suorittanut eläintenhoitajan ammattitutkinnon. Lisäksi näistä monitaitureista löytyy koirien ja kissojen ultraäänihammashoitoihin, turkinhoitoihin ja moniin muihin eläinten hyvinvointiin liittyviin koulutuksiin koulutettuja tekijöitä. Tämä mahdollistaa erittäin korkeatasoisen palvelun lemmikkien parhaaksi.

                

Faunatar -ketjun markkinointivastaava Eeva Ahervuon mukaan Faunatar -ketju on panostanut viime aikoina HoitoTupa-konseptiin. Ahervuo kuvailee uutta palvelua: ”HoitoTupa-konsepti on palvelumuoto, jossa kauppiaamme tarjoavat erilaisia lemmikkiperheen arkea helpottavia palveluita. HoitoTupa on myymälän sisään rakennettu erillinen, rauhallinen huone, jossa voidaan parhaimmalla tavalla hoitaa eläinystävien turkit, hampaat, kynnet ja muut. HoitoTupia rakennetaan myymälöihimme parhaillaan, mutta nekin myymälämme, joissa ei HoitoTupaa ole, tarjoavat monipuolisesti palveluja lemmikkiperheisiin. Lisäinfoa näistä olemme koonneet kotisivuillemme kohtaan faunatar.fi/HoitoTupa.”

   

Faunattaren HoitoTupa-palveluihin kuuluu mm. pesupalvelut. Tässä koiraa pestään Itiksen HoitoTuvassa.

Koronapandemiasta johtuvat poikkeusolot ovat lisänneet Faunattaressa muidenkin palveluiden kysyntää. Ahervuo kertoo, että: ”Nyt koronapandemian aikaan palveluistamme erityisesti kotiinkuljetus on nostanut päätään ja voimmekin tarjota tämän palvelun lähes kaikista myymälöistämme. Myymälöistämme löytyy myös ns. keräyspalvelu. Tällöin asiakas tekee tilauksen myymälään etukäteen ja tuotteet etukäteen myymälässä asiakasta odottamaan. Näin asiakkaan käynti myymälässä nopeutuu huomattavasti. Myös verkkokauppamme myynti on noussut ihmisten ostaessa tuotteet mielellään kotoa käsin.”

Faunattaren kotisivuilla www.faunatar.fi on lisätietoa ketjun tarjoamista palveluista - ja tietenkin hurjasti tietoa erilaisista lemmikeistä.

Franchise News 15.4.2020

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta