Kotipizzan kaikkien aikojen nuorin yrittäjä luotsaamaan Pieksämäen ravintolaa

Pieksämäelle Myllykadulle on avautunut uusi Kotipizza-ravintola. Historiallista uudessa ravintolassa on sen vetäjä, Kotipizza-ketjun kaikkien aikojen nuorin yrittäjä – juuri 20 vuotta täyttänyt Paavo Lempinen.

Paavo Lempinen nuorena Kotipizza-yrittäjänä lähtee rohkeasti uudelle paikakunnalle, sillä viimeiset vuodet Lempinen on vaikuttanut Kuopiossa, Rastaantien Teboilin yhteydessä olevassa Kotipizzassa. Paavo Lempisen taustatukena on yli 10 vuotta Rastaantien Kotipizza-yrittäjänä toiminut Ari Lempinen.


Pieksämäen uuden Kotipizzan avajaisia vietetään 19.4.2023.

’’Pienestä pitäen yrittäjyys on kiinnostanut ja nyt avautui mahdollisuus täydelliseen kohtaan. Yrittäjyys tuntuu tulevan luonnostaan, joten lähdin rohkeasti mukaan’’, Lempinen kertoo.

Lempiset ovat pyörittäneet Kuopion Rastaantien Kotipizzaa erinomaisella menestyksellä. Ravintola palkittiin juuri Kotipizza-ketjun Talvipäivillä erinomaisesta myynnin kehityksestä ja asiakaslähtöisistä myyntiä kehittävistä ideoista. Nyt omistuksessa on vain Pieksämäen uusi ravintola.

Paavo Lempinen on kerännyt Rastaantien Teboililta kokemusta kolme ja puoli vuotta, keskittyen viime aikoina etenkin Kotipizza-ravintolaan. Yrittäjyys on tullut tutuksi lähes 20 vuotta toimineen perheyrityksen kautta, ja palo yrittäjäksi on kasvanut ikävuosien kanssa samaa tahtia. Merkonomiksi juuri valmistunut nuori odottaa innokkaana uuden ravintolan avaamista.


’’Kokemusta on erilaisista tehtävistä, mutta kyllä pizzan tekeminen on se ykkösjuttu. Lähden vetämään omaa Kotipizza-ravintolaa, sillä se tuntuu oikealta. Tarkoitus on lähteä kehittämään liiketoimintaa ja omaa osaamista uudelle tasolle’’, Lempinen jatkaa.

Franchise News 19.4.2023

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta