Kotirinki-ketju 20 Vuotta

Kotisiivous- ja kotiapupalveluista tunnettu Kotirinki-ketju täytti 20 vuotta. Pyöreitä vuosia juhlistettiin Hämeenlinnan Raatihuoneella ja Sokos Hotel Vaakunassa 14.10. pidetyissä tilaisuuksissa.

Tilaisuuteen oli kutsuttu ketjun yhteistyökumppaneita sekä luonnollisesti kaikki Kotirinki-yrittäjät, joita on tänä päivänä jo lähes 70 yli 50 paikkakunnalla. 

Juhlan alkuosuudessa pidetyssä kahvitilaisuudessa ketjun perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Pihlainen kertoi mielenkiintoisesti ketjun tarinan ja siihen liittyviä kokemuksiaan matkan varrelta. Ketjun nykyinen toimitusjohtaja Joni Lappalainen jatkoi omassa puheenvuorossaan tähän päivään ja suuntasi katseen myös ketjun tulevaisuuteen. 


Kuvassa vasemmalla Kotiringin toimitusjohtaja Joni Lappalainen, keskellä Suomen Franchising-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki sekä oikealla Kotiringin perustaja Veli-Pekka Pihlainen.

Tilaisuudessa kuultiin myös Hämeen Kauppakamarin toimitusjohtajan Jussi Eerikäisen puheenvuoro elinkeinoelämän nykytilasta, erityisteemana monikulttuurisuuden vaikutukset yritysten toimintaan. Lisäksi Suomen Franchising-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki kertoi franchisingsektorin nykytilasta ja lähitulevaisuuden näkymistä. 


Kuvassa taka-alalla Kotiringin toimitusjohtaja Joni Lappalainen sekä Kotiringin perustaja Veli-Pekka Pihlainen. Edessä Kotiringin palvelukeskuksen henkilökuntaa (vasemmalta oikealle) Marjo Koskinen, Pia Bister, Taina Agbonlahor, Viivi-Ella Helenius, Emma Ketopelto ja Henna Hänninen.

Kotirinki-ketju on hyödyntänyt franchisingia kasvustrategianaan alusta alkaen ja muovannut ketjun toimintamallia ajan hengen mukaisesti. Nykyisin ketju harjoittaa omien sanojensa mukaan ns. ”mikrofranchisingia”, jolla se uskoo kasvavansa voimakkaasti tulevina vuosina. 


Franchise News onnittelee ja toivottaa Kotirinki-ketjulle menestystä kasvuun - seuraavan 20 vuoden aikana!

Franchise News 21.10.2022

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta