KOTONA ASUEN SENIORIHOIVA -KETJU: KORONAN TUOMAT HAASTEET VOITETTAVISSA

Kotona Asuen Seniorihoiva- ketju näkee koronan tuomien haasteiden olevan voitettavissa. Huhtikuussa ketjussa asiakaspoistuma hiljentyi ja loppukuusta oli jo kasvunmerkkejä. Palveluita on uskallettu käynnistää jo uudestaan ja uusia asiakkuuksiakin tullut sekä saatu lisämyyntiä.
Kotona Asuen Seniorihoiva -ketju tarjoaa hoivapalveluita ikäihmisille auttaen asiakkaitaan selviämään eri tavoin arjessa. Nyt korona-aikaan riskiryhmiin kuuluvilla senioreilla avun tarve on entistä suurempi, mutta silti hoivapalveluilla on ollut havaittavissa asiakaspoistumaa, kun senioripalveluita ei tartunnan pelossa ole uskallettu käyttää normaaliin tapaan. Ikäihmisten jääminen omaan kotiinsa ilman sosiaalista verkostoa ja arkea helpottavaa apua vaikuttaa heikentävästi heidän fyysiseen ja henkiseen jaksamiseensa.
Koronasta johtuen Kotona Asuen Seniorihoiva -ketjun palveluiden kysynnässä on ollut havaittavissa asiakaspoistumaa, mutta huhtikuussa se hiljentyi ja loppukuusta oli jo positiivisia merkkejä kasvusta. Kotona Asuen Seniorihoiva -ketjun toimitusjohtaja Olli Houttu kertoo, että: ”Palveluita on uskallettu käynnistää taas uudestaan, kunHOIVANantajiemme kunnollisella suojautumisella ja hygienialla sekä sopivilla turvaväleillä asiakkaaseen, olemme saaneet luottamusta herätettyä takaisin sekä asiakkaisiin että heidän omaisiinsa.”
Houtun mukaan kokonaisuudessa Kotona Asuen Seniorihoiva -ketjun näkymät ovat parantuneet viimeisten viikkojen aikana ja kasvua tapahtuu jokaisella franchisetoimistolla. Houttu iloitsee valoisimmista näkymistä kertoen: ”Liikevaihdon laskun ennusteet eivät toteutuneet pelätyllä tavalla vaan uusia asiakkuuksia käynnistyi viime kuun aikana jokaisessa palvelutoimistossa ja olemassa oleville asiakkaille saatiin tehtyä lisämyyntiä. Yhä on asiakkuuksia, joilla palvelut edelleen tauolla, mutta ensimmäisen aallon tuomat pelot ovat hälvenemässä ja palveluita käynnistyy jatkuvasti uudelleen.”
Kotona Asuen Seniorihoiva -ketju on saanut myös uusia potentiaalisia franchise -tiedusteluja nyt korona-aikaan. Houttu kokee tämä kertovan ketjun maineesta ja hoiva-alan vahvuudesta, että ala kiinnostaa, myös vaikeinakin aikoina, kuten nyt.