• Facebook
  • Twitter
  • Linkedin

McDonald’s -ketju avaa kesällä kolme uutta ravintolaa Suomessa

McDonald’s -ketju investoi tulevaan ja avaa tänä kesänä kolme uutta ravintolaa Suomessa. Ensimmäinen ravintoloista avautui 1. kesäkuuta Pirkkalassa, toinen avautuu heinäkuussa Turussa ja kolmas elokuussa Oulussa.

Korona-ajan poikkeustilanne on vaikuttanut viime kuukausien ravintolatoimintaan, mutta myös poikkeustilanteen aikana McDonald’s rakentaa tulevaa. Ensimmäinen kesän aikana avattavista uusista ravintoloista avautui 1.6. Tampereen lähellä Pirkkalassa, samalla kun kaikkien Suomen McDonald’s-ravintoloiden salit avattiin jälleen. McDonald’s-ravintoloiden määrä Suomessa kasvaa merkittävästi lähivuosien aikana ja lisäksi McDonald’s jatkaa nykyisten ravintoloiden kehittämistä ja laajentaa pöytiintarjoilun kaikkiin Suomen ravintoloihinsa.

Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson kertoo, että: ”Kesällä avattavat Pirkkalan, Turun ja Oulun ravintolat ovat erinomaisia esimerkkejä McDonald’s-ravintoloista, jollaisia haluamme avata tulevaisuudessa lisää. "Hyvät liikenneyhteydet, autokaista, 24/7-aukiolo ja osaava henkilökunta tarjoavat asiakkaillemme sujuvaa palvelua”, Johansson kuvailee.

”Tässä poikkeustilanteessa olemme erittäin iloisia siitä, että laajennusten sekä ravintoloiden uudistusten myötä voimme tarjota työpaikan yhä useammalle suomalaiselle. Tulevina vuosina Suomen McDonald’s tulee työllistämään satoja uusia työntekijöitä”, Johansson jatkaa.

McDonald’s työllistää Suomessa 2 800 työntekijää, joiden keski-ikä on noin 22 vuotta. McDonald’s-ketju tarjoaa tänäkin kesänä kesätyötä noin 500 nuorelle.

Nyt asiakkaat voivat jälleen jäädä ruokailemaan McDonald’s-ravintoloihin, kun kaikki Suomen McDonald’s-ravintolat avasivat maaliskuun lopulta lähtien COVID-19-viruksen leviämisen ehkäisemiseksi suljettuina olleet ravintolasalinsa asiakkaille 1.6. 

”Kun ravintolasalit ovat olleet suljettuina, olemme palvelleet asiakkaita kotiinkuljetuksen, autokaistan ja ruoan noutomahdollisuuden avulla minimoiden lähikontaktit." Johansson sanoo. Hän kertoo poikkeusolojen osoittaneen sen, että ketju on pystynyt nopeasti mukauttamaan toimintansa. "McDonald’sin ruoat ovat tuoneet joustavuutta arkeen, ja olemme saaneet lisättyä kotiinkuljetusmahdollisuuksia useissa ravintoloissa”, kertoo Johansson.

”Olen erittäin ylpeä koko ketjumme henkilökunnasta ja siitä, miten he ovat palvelleet ravintoloissa asiakkaitamme poikkeustilanteessa. Yhteisestä turvallisuudesta huolehtiminen on kaikkein tärkeintä, ja ravintolasalien auettua jatkamme edelleen asiakkaiden palvelemista minimoiden lähikontaktit. Varotoimenpiteillä pyrimme varmistamaan, että McDonald’s-ravintoloissa on turvallista syödä ja työskennellä”, lisää Johansson.

Franchise News 5.6.2020

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta