R-kioski kehittää tuotevalikoimansa vastuullisuutta tekoälyn avulla

Kuluttajakaupassa toimivien yritysten vastuullisuuden johtamiseen on kehitetty yritysohjelmisto, joka on maailmassa toistaiseksi ainoa laatuaan. Ohjelmiston on kehittänyt suomalainen vastuullisuusteknologiayritys Infine. Ensimmäisenä ohjelmistoa on hyödyntänyt tuotevalikoimansa vastuullisuutta kehittävä R-kioski.

Kuluttajakaupan yritykset saavat vihdoinkin näkymän koko tuotevalikoiman vastuullisuuden kehitykseen ja yrityksen vastuullisuustavoitteiden johtamiseen. Vastuullisuuden arviointi tehdään tiedeperustaisesti ja lähdeaineisto on myös tarvittaessa saatavilla. Ohjelmiston taustalla on viiden vuoden kehitystyö, jossa Infine on kehittänyt vastuullisuusarviointimallin tekstiileille, elintarvikkeille ja yksinkertaisille kodin käyttötavaroille.

Vastuullisuusarviointimallin kehitys on tapahtunut yhdessä Suomen parhaista asiantuntijoista koostuvan Vastuullisuuspaneelin kanssa arvioimalla tuotteita Infinen järjestämään Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun. Ohjelmistoon tulee myös yrityksen johtamisen parhaat käytänteet ja vastuullisuuteen liittyvät raportointi- ja suunnitteluominaisuudet.

“Informaation tuottaminen vastuullisuudesta on ollut tähän mennessä pääosin asiantuntijatyötä. Automaation ja älykkäiden teknologioiden uudenlainen hyödyntäminen on välttämätöntä, jotta yritykset voivat johtaa koko liiketoimintansa vastuullisuutta järkevillä kustannuksilla”, toteaa Vastuullisuuspaneelin puheenjohtaja, professori Minna Halme.

Tekoälyä hyödyntävä ohjelmisto huomioi kyseisen tuotteen vastuullisuusominaisuudet ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin, veden käytön, kiertotalouden, ympäristön, ihmisoikeuksien, työoikeuksien, liiketoiminnan etiikan ja kestävän kulutuksen edistämisen osalta. Ohjelmisto yhdistää olemassa olevaa tuotetietoa lukuisiin vastuullisuustietoa sisältäviin tietokantoihin sekä tutkimustietoon.

Vastuullisuuden johtamisen ohjelmistoa on kehitetty yhdessä R-kioskin kanssa. “Uskon, että näin tarkkaa näkymää vastuullisuuteen ei ole aikaisemmin ollut tarjolla. Pystymme ohjelmiston avulla johtamaan valikoimamme vastuullisuutta sekä kaikkea vastuullisuustyötämme ja lisäksi saamme ohjelmistosta kätevästi myös vastuullisuusraportointiin tarvittavia datoja”, kertoo R-kioskin vastuullisuusjohtaja Ann-Charlotte Schalin.

Franchise News 18.4.2023

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta