TALOASEMA-KETJUN YRITTÄJÄVALMENNUS UUDISTUI

Taloasema-ketjun ja Franchise Business Collegen yhteistyössä kehittämää ”Taloasema Yrittäjätutkinto” -valmennusta päivitettiin vastaamaan ketjun muuttuneita tarpeita. Uudistunut valmennusohjelma starttasi ensimmäisellä valmennusjaksolla 2.9.2021.

Taloasema-ketjun yrittäjille räätälöity kattava valmennusohjelma ”Taloasema Yrittäjätutkinto”- on ollut käytössä liiketoiminnan kasvua tukevana työkaluna ketjussa jo pitkään.Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää Taloasema-yrittäjää omassa yrittäjyydessään ja yrityksensä johtamisessa antaen uusia näkökulmia ja oivalluksia omaan työhön. Lisäksi valmennusohjelma vahvistaa hyviä toimintamalleja oman franchisingyrityksen toiminnan kehittämisessä. Yrittäjien liikkeenjohdollisia valmiuksia kehitetään noin vuoden ajan monimuoto-ohjelmalla, joka sisältää ryhmä- ja yksilövalmennusta.

Viimeisimmät vuodet ovat olleet Taloasemassa vahvan kasvun aikaa, ja siten yrittäjien valmennustarpeet ovat jonkin verran muuttuneet vuodesta 2016, jolloin ketjun ensimmäinen Taloasema Yrittäjätutkinto toteutettiin. Näin ollen valmennusohjelmaa uudistettiin monilta osin tämän vuoden starttiin.

Taloasema Yrittäjätutkinto 2021 -valmennusryhmä kokoontui ensimmäiselle valmennusjaksolleen 2.-3.9.2021 – ajan hengen mukaisesti etäyhteyksin. Kaikkien ryhmän 20 yrittäjän tavoitteena on valmennusohjelman aikana ja avulla suorittaa samalla virallinen Yrittäjän ammattitutkinto yritystoiminnan kehittämisen osaamisalalla. Valmennuksen toteuttaa Franchise Business College yhteistyössä Mercuria Pron kanssa.

Ohjelman vastuuvalmentaja Essi Liljemark Franchise Business Collegesta toteaa: ”Mahtavaa nähdä, kuinka ketju kasvaa ja kehittyy! Tiivis yhteistyö Taloaseman ketjujohdon kanssa on antanut hyvän pohjan suunnittelulle, ja on hienoa päästä toteuttamaan uudistettua valmennusohjelmaa käytännössä.”

Taloasema-ketjun kehitysjohtaja ja varatoimitusjohtaja Nina Gromoff pitää tärkeänä, että valmennus vastaa kohdennetusti osallistujien kehittymistoiveisiin sekä ketjun strategisiin tarpeisiin: ”Yrittäjätutkinto on meillä Taloasemassa merkittävä kehittämisen väline. Ihan loistavaa, että valmennus elää tilanteessa mukana ja ryhmä pääsee aloittamaan ohjelmansa uusi työkalu kainalossa!”

Franchise News 30.9.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta