Terveisiä New Yorkin kansainvälisiltä franchisingmessuilta
Tuhannet ihmiset yli 100 maasta ympäri maailmaa kokoontuivat viime viikon lopulla, New Yorkin Javits Centeriin kansainvälisille franchisingmessuille etsimään uusia konsepteja kotimaihinsa vietäväksi. Mukana oli noin 400 näytteilleasettajaa, jotka olivat pääosin USA:sta ja Kanadasta, mutta myös esimerkiksi japanilaiset ketjut olivat lähteneet suurella joukolla ja yhteisosastolla mukaan tapahtumaan.
Näyttelyn lisäksi ohjelmassa oli noin 70 seminaaria ja workshopia eri näkökulmista - esimerkiksi mitä tulee huomioida, ennen kuin tekee sopimuksen tai kuinka tuon konseptini USAn markkinoille.
Pääseminaarissa ykköspuhujana vieraili TV:sta tuttu businessenkeli Marcus Lemonis, joka on ollut rahoittamassa ja kehittämässä lukuisia franchisingyrityksiä -“ sekä franchisingantajia että -ottajia.
Tänä vuonna leimallista tapahtumassa oli muutamien toimialojen vahva esiintulo. Perinteisistä aloista erityisesti erilaiset burger-konseptit olivat vahvasti esillä. Vaikka ravintola-alalla on puhuttu jo pitkään alan hiipumisesta, tilaisuuden perusteella voi kyllä todeta, että n. -Burgerfication of the World- on vahvasti edelleen etenemässä.
Toinen ala, josta oli runsaasti konsepteja mukana, oli koulutus ja kehittäminen. Mm. erilaisia ihmisten maalaustaitoja kehittäviä liiketoimintamalleja oli mukana useita, samoin kuin perinteisiä coaching- ja kielikoulukonsepteja. Myös hyvinvointi- ja liikuntakonseptit valtaavat maailmaa. Mm. erilaisia trampoliinipuistokonsepteja oli esillä useita, samoin kuin perinteisempiä kuntosali- tai kauneudenhoitokonseptejakin.
Erilaisia palveluntarjoajia ketjuille ja yrittäjille oli myös runsaasti näytteilleasettajien joukossa. Huomiota herättävimpänä piirteenä oli erilaisten rahoituspalveluiden monipuolisuus USAn markkinoilla.
New Yorkin franchisingmessut ovat jokavuotiset ja seuraavat pidetään 15-17.6.2017.