Uudenlainen R-kioski menestyy Suomessa -“ -Kioskin suosio on ylittänyt kaikki odotuksemme-

Uudenlaisella sairaalakioskin konseptilla toimiva R-kioski on menestynyt odotuksia paremmin Oulussa, R-kioskit omistava Reitan Convenience kertoo tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Reitan Convenience avasi vuosi sitten Pohjoismaissa kehitetyn uuden konseption mukaisen R-kioskin Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

-Oulun yliopistollisessa sairaalassa sijaitsevan kioskin suosio on ylittänyt kaikki odotuksemme.  Henkilökunta on ollut tyytyväinen, kun esimerkiksi välipalatuotteita saa ostaa omasta talosta läheltä. Potilaille asioiminen tutussa kioskiympäristössä tuo piristystä päivään-, R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen sanoo tiedotteessa.

Sairaaloissa sijaitsevissa R-kioskeissa on laaja ja monipuolinen palveluvalikoima. Asiakaspalautteen perusteella on satsattu erityisesti välipaloihin ja aterioihin, Reitan kertoo.

Reitan avasi tänään toisen sairaalakioski-konseptin mukaisen R-kioskin Suomessa Espoon uudessa sairaalassa.

-Tavoitteenamme on entisestään kasvattaa sairaaloissa sijaitsevien R-kioskien määrää ja neuvottelemme mielellämme yhteistyöstä sairaanhoitopiirien kanssa-, Rissanen sanoo tiedotteessa.

Alkuperäinen artikkeli ilmestynyt Talouselämässä 6.3.2017. Artikkeliin pääset tästä>>

Franchise News 6.3.2017

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta