Go On Yhtiöt hakee kasvua avaamalla yrittäjähaun

Vastatakseen laadukkaiden henkilöstöpalveluiden kasvavaan kysyntään Go On Yhtiöt avasi valtakunnallisen yrittäjähaun 16. lokakuuta. Haussa etsitään yrittäjiä tai yrittäjyydestä kiinnostuneita henkilöitä, joilla on vahva halu menestyä franchisingyrittäjinä kasvavalla ja kasvua ruokkivalla toimialalla.
-“ Työelämän muuttuvalla pelikentällä menestyminen edellyttää yrityksiltä onnistuneita henkilöstöratkaisuja. Työnvälityspalveluiden ja työelämän murroksessa olemme avaintekijöitä, kun työpaikoille rakennetaan maan parhaiten toimivia joukkueita, kertoo Go On Yhtiöiden toimitusjohtaja Kimmo Salminen.
Uusia yrittäjiä etsitään eri puolelle Suomea. Kiinnostusta on erityisesti Satakunnan, Pohjois-Karjalan ja Pohjanmaan alueisiin, mutta sopivan pelinrakentajan osuessa kohdalle ollaan Go On Yhtiöissä valmiita harkitsemaan myös muita alueita.