Suositut tiedekerhot viedään nyt maailmalle -“ luvassa myös tv-sarja Pikku Kakkoseen

Lasten tiedekerhoja viedään nyt Suomesta ulkomaille. Viime keväänä aloittanut Hoksaus-tiedekerho vaihtoi nimensä ja on nyt Kide Science Oy. Suomessa kerhoja vedetään jo useilla paikkakunnilla ja kansainvälistä kiinnostusta yrityksen mukaan on ja kerho onkin pidetty jo Perussa.
Vantaallakin pyörivissä tiedekerhoissa tutustutaan tieteeseen leikin avulla. Tiedekerhot ovat syntyneet Helsingin yliopiston LUMA-keskuksessa osana tutkija Jenni Vartiaisen väitöskirjatyötä.
Vartiainen on lisäksi kirjoittanut satumaisen tiedekirjan lapsille, joka julkaistaan tämän vuoden aikana. Television puolella Pikku Kakkosessa nähdään lasten kymmenenosainen kotona tehtäviin tutkimuksiin kannustava tiedesarja, jonka on käsikirjoittanut yhteistyössä YLEn kanssa Kide Sciencen perustajat Vartiainen ja Aino Kuronen.
Kuva Johanna Erjonsalo/Arkisto
Lue alkuperäinen uutinen Vantaan Sanomista.