• Facebook
  • Twitter
  • Linkedin

Kauppalehti: Franchise-toiminta on kasvussa -“ vaikeuksiin joutuneet kauppiaat voimattomia kioskiketjun edessä

Franchisingtoiminta on Suomessa kasvanut vahvasti. Viime vuonna noin 300 ketjuyrityksen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia 5,5 miljardiin euroon.

-Kesän jälkeen alalle on tullut tosi paljon uusia yrityksiä. Kasvu painottuu palvelupuolelle, ja mukana on uusia, mielenkiintoisia ideoita-, sanoo Suomen Franchise -yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki.

Suomessa on 6 000 franchise-yrittäjää, ja alalla on yli 50 000 työntekijää. Ketjun ja yrittäjien välisiä sopimuksia sitovat eettiset säännöt, mutta omaa lainsäädäntöä sopimuksille ei ole. Muun muassa Ruotsissa ja Norjassa franchise-sopimuksista säädetään laissa.

-EU:n kanta on, että toimiva itsesääntely on suositeltava malli. Norjan ja Ruotsin lait keskittyvät muutamiin asioihin, kuten työsuhteen ja yrittämisen tunnusmerkkeihin ja määräaikoihin yrittäjien rekrytoinnissa. Suomessa nämä ovat keskeisiltä osin mukana eettisissä säännöissä-, Vastamäki sanoo.

Kauppalehti on uutisoinut muutamien R-kioski-yrittäjien ja R-kioskin kiistoista (KL 28.1. ja 30.1.). Kymmenen entistä kioskiyrittäjää haastoi yhtiön oikeuteen harhaanjohtavan tiedon antamisesta. Vantaan käräjäoikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn, vaan totesi sen kuuluvan välimiesoikeudelle. Yrittäjät harkitsevat vievänsä asian hovioikeuteen.

Kioskiyrittäjät ovat kritisoineet ketjua siitä, että se on antanut liian myönteisen kuvan kioskien liiketoiminnasta. He sanovat jääneensä ilman ketjun tukea vaikeuksissaan.

R-kioski puolestaan on haastanut muutaman yrittäjän Helsingin käräjäoikeuteen maksamattomista suorituksista. R-kioskeja on 560, näistä yli 500 on yrittäjillä. Vaihtuvuus on suurta. Kauppiaspaikkoja on avoinna noin sata. Vuoden 2016 tilinpäätöstietojen mukaan yli 200 R-kioskiyrittäjää teki tappiollisen tuloksen.

Norjalaisen Reitanin omistama R-kioski on muuttanut konseptiaan pärjätäkseen kiristyvässä kilpailussa. Etenkin kauppojen aukioloaikojen vapautuminen oli monelle kioskille kova isku.

Franchise-yrittäjien ja ketjun riidat ratkotaan yleensä välimiesoikeudessa.

-Franchise-juristien keskuudessa ikuinen keskustelunaihe on se, tarvitaanko erityistä lainsäädäntöä. Franchise-yrittäjä aloittaa liiketoimintansa aina toisen antaman tiedon varassa-, sanoo konsulttiyritys FranConin toimitusjohtaja Henri Laakso.

Yleensä lailla kielletään harhaanjohtavan tiedon antaminen yrittäjälle.

-Jos tämä on kirjattu lakiin, se panee tietysti tarkemmin miettimään, millaista informaatiota yrittäjälle antaa. Suomessa näitä riitoja on vuosittain muutama, mikä ei ole kovin paljon alan kokoon nähden-, Laakso toteaa.

Vastamäki muistuttaa, että franchise-yrittäjän vapaus tehdä päätöksiä ei ole yhtä suuri kuin itsenäisellä yrittäjällä. Rajoitetumpi vapaus vähentää riskejä.

-Täysin itsenäisistä yrittäjistä vain 30 prosenttia on toiminnassa viiden vuoden jälkeen aloituksesta, franchise-yrittäjistä 95 prosenttia.-

Yrittäjän pitää tarkasti tietää, mihin on sitoutumassa.

-Olisi hyvä, että hänellä olisi lakimies, joka tarkistaa sopimuksen ennen allekirjoitusta-, Vastamäki sanoo.

Myös Laakso korostaa sitä, että franchise-yrittäjälle on tärkeää antaa täsmälliset tiedot liikepaikan mahdollisista aiemmista tuloista ja menoista. Budjetti kannattaa laatia yhdessä, ja ketjun velvollisuus on seurata yrityksen menestystä.

-Jos 80 prosenttia yrittäjistä on tyytyväisiä toimintaansa ketjussa, voi olla turvallisin mielin. Aina on niitä, jotka eivät ole tyytyväisiä.-

Franchising Suomessa

Franchise on liiketoiminnan muoto, jossa franchise-antaja siirtää franchise-ottajalle oikeuden käyttää hallitsemaansa liiketoimintakonseptia tietyin ehdoin.

Noin 300 ketjuyritystä, joilla on 6 000 franchise-yrittäjää.

Yrityksissä yli 50 000 työntekijää.

Toiminnan liikevaihto 5,5 miljardia euroa.

Ketjuyrityksistä 25 prosenttia ulkomaisia.

Yli 30 suomalaista ketjua toimii noin 40 maassa.

Vain kotimaassa toimivista 25 prosenttia harkitsee kansain- välistymistä.

Alkuperäinen uutinen luettavissa Kauppalehdestä.

 

Franchise News 8.3.2018

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta