Gymi laajentaa Ruotsiin ja Norjaan

Suomalaisen lasten ja nuorten kuntoklubiketjun maailmanvalloitus on alkanut. Gymi avaa uudet toimipisteet kesän aikana Tukholmaan sekä Norjan Fredrikstadiin.
Tukholman
toimipiste avataan syyskuussa, Fredrikstadin toimipiste saadaan auki jo
aiemmin. Tukholman toimipiste on suomalaisen Oy gymicom Ab:n tytäryhtiön Gymi
AB:n operoima, ja se aukeaa Brommaan kehittyvälle Mariehällin alueelle.
Liiketila rakentuu valmiiksi kesän aikana, ja toiminta päästään käynnistämään
syyskuussa.
Norjassa
Gymiä lähtee pyörittämään franchisingyrittäjä.
10-vuotias Gymi muuttaa REDIIN Kalasatamassa
Syksy tuo muutoksia myös Suomessa, kun Gymi muuttaa vanhoista Helsingin Herttoniemen tiloista kantakaupunkiin. Gymi muuttaa upouusiin tiloihin Kalasatamaan avattavaan kauppakeskus REDIIN, aivan metropysäkin yläpuolelle. -Syksyn aikataulut ovat jo julkaistu ja ilmoittautuminen syyskauden tunneille käy kuumana. Olemme uusista REDIN tiloista tosi innoissaan-, sanoo Gymin toimitusjohtaja Christina Nurmi.
Kasvua franchisingilla ja lisensseillä
Gymi lasten ja nuorten kuntoklubi on franchisingketju, missä tällä hetkellä emoyhtiön omistuksessa on kolme, syksyllä neljä toimipistettä, yrittäjävetoisia Gymejä on syksyllä kaksi. Lisäksi Gymillä on lisenssi, minkä turvin monipuolisia Gymi-tunteja voidaan pitää mm. päiväkodeissa, kouluissa ja aikuisten kuntokeskuksissa. Tällä hetkellä Gymi-lisenssi on torniolaisella MindBodyYoga -kuntokeskuksella ja Norlandia-päiväkodilla Valkeakoskella. Gymi hakee kasvua jatkossa franchisingilla ja lisensseillä sekä omien Gymi Furniture kalusteiden ja liikuntavälineiden myynnin lisäämisellä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Gymit
maailmalla
Gymi
Bromma, Bällstavägen 32, Bromma (Stockholm)
Gymi Fredrikstad, Sorgenfri Allé 3, 1651 Sellebakk, Ostfold
Gymien sijainnit Suomessa
Gymi Redi, kauppakeskus Redi, Helsinki
Gymi Suurpelto, Suurpellon keskus, Espoo
Gymi Kirkkonummi, Munkinäentie 7,
Kirkkonummi
Gymi
Valkeakoski, Pastellintie 1, Valkeakoski
Lisätietoja
Oy gymicom Ab, perustaja ja toimitusjohtaja Christina Nurmi
puh. 045 324 5888, christina@gymi.fi