VMP -yhteistyö oppilaitosten suuntaan syvenee entisestään

VMP Varamiespalvelu on aktiivinen työnantaja, joka tarjoaa nuorille sekä
opiskelijoille mahdollisuuksia kerryttää työkokemusta ja rakentaa omaa
urapolkuaan. Oppilaitosyhteistyön kautta konserni sekä VMP-yrittäjät
työllistävät kesäisin runsaasti innokkaita opiskelijoita erilaisiin tehtäviin.
Yhteistyön tuloksena on syntynyt myös kummiluokkia ja yhdessä tekemisen
vaikutukset näkyvät myös lukuisina opinnäytetöinä, joiden toimeksiantajana VMP
on toiminut.
VMP Kuopio ja Savonia-ammattikorkeakoulu ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on työelämän ja koulutuksen välisen yhteistyön monialainen kehittäminen ja syventäminen. VMP:n asiantuntijat tuovat omaa osaamista Savonialle siten, että työelämän viesti kuuluisi yhä enemmän korkeakoulun sisällä.
”Savonia-amk:n ja VMP-yhteistyössä saamme uusia kanavia opiskelijoiden harjoittelupaikkojen löytämiseksi ja valmistuvien eri alojen ammattilaisten työllistymisen varmistamiseksi. Kyse on siis opiskelijoiden uraohjauksesta”, täydentää koulutusvastuujohtaja Kaija Sääski.
Kuvassa: Seija Tolonen
Kuopion VMP:n yrittäjä Seija Tolonen iloitsee yhteistyökumppanuudesta: ”On mukava olla kouluttamassa nuoria ja opettajia siitä, että henkilöstövuokraus on yksi tapa löytää oma paikkansa muuttuvassa työelämässä.”
VMP -yrittäjille tehtiin tammikuussa sisäinen koulutuskysely, jossa oppilaitosyhteistyöhön valtakunnallisesti oltiin erittäin tyytyväisiä. Asteikolla 1-5 oppilaitosten yhteistyö sai keskiarvoksi erinomaisen arvosanan 4,25. Vuosittain VMP:n yrittäjät käyvät useita kertoja vierailemassa oppilaitoksissa, rekrytointimessuilla sekä auttavat työharjoittelijoita löytämään harjoittelupaikan.
”Oppilaitokset ovat tärkeä kumppanimme myös urapalveluiden puolella. ”Nuoret
töihin” ja ”Nuoret Kohti Työtä” -hankkeissa teemme usealla alueella yhteistyötä
siten, että me autamme töiden etsinnässä ja oppilaitokset opiskelupaikan
etsinnässä. Työnjako on selkeä ja toimiva”, kertoo kehitysjohtaja Heidi Alariesto.
”Tarkoituksemme on rakentaa valtakunnallisesti toimivat urapolut, jossa työ ja opiskelu vuorottelevat luontevasti”, Alariesto täydentää.