Kide Science laajenee

Lasten tiedekasvatukseen erikoistunut Kide Science on saanut Aasian-vientinsä kasvattamiseen 0,75 miljoonan euron siemenrahoituksen.
Kide
Science on jo aloittanut Suomen lisäksi pienin askelin toiminnan Kiinassa,
Malesiassa, Singaporessa ja Australiassa. Esimerkiksi Malesian Kuala Lumpurissa
sillä on tiedekeskus, ja Kiinassa yhtiö tekee yhteistyötä Nanjingissa toimivan
päiväkotiketjun kanssa.
Startupin alku on ollut nopea, sillä se on perustettu vasta 2017 marraskuussa. Ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli jo noin 0,2 miljoonaa euroa.
Kiinnostavaa sijoituksessa on erityisesti se, että sijoittajaryhmässä on mukana KSI Education, joka on hongkongilaisen pörssiyhtiön China First Capital Groupin britteihin perustettu sijoitusyhtiö. Muita sijoittajia rahoituskierroksella ovat koulutukseen erikoistuneet brittiläiset Emerge Education ja MPA Education, italialainen Zanichelli Venture, kotimainen ohjelmistotalo Reaktorin sijoitusyhtiö Reaktor Ventures sekä yksityissijoittajat.