• Facebook
  • Twitter
  • Linkedin

Pörssisäätiö palkitsi VMP:n sijoittajasivuistaan

VMP vei Pörssisäätiön ja Suomen Sijoitusanalyytikot ry:n järjestämässä Parhaat sijoittajasivut -kilpailussa ensimmäisen sijan First North -sarjassa. Viime kesänä listautunut VMP sai kiitosta sijoittajille suunnattujen verkkosivujensa selkeydestä ja sisällöstä. 

         

Parhaat sijoittajasivut -kilpailun tavoitteena on kehittää sijoittajaviestintää nostamalla esiin parhaita käytäntöjä. Tuomariston mukaan kärkiyhtiöiden sijoittajasivuille yhteistä on, että tietoa löytyy kattavasti ja helposti. Yhtiöissä on panostettu myös havainnollistaviin työkaluihin, ajantasaisuuteen ja visioiden esittelyyn. VMP-yhtiö keskittyi verkkosivuillaan strategian avaamiseen ja laajan palvelutarjontansa esittämiseen.

VMP:n viestintä- ja markkinointipäällikkö Kirsi Lönnmarkin mukaan VMP:lle uutena listayhtiönä on erityisen tärkeää kertoa yhtiön strategiasta, ja siitä miten kaikin eri tavoin voidaan auttaa ihmisiä ja yrityksiä menestymään. Lönnmark sanoo, että henkilöstöpalveluala voi olla monille sijoittajille vielä tuntematonta maaperää ja VMP saattaa yrityksenäkin olla vielä vieras toimija pitkästä historiasta huolimatta.

Pisteitä vastuullisuusraportoinnista ja läpinäkyvyydestä

Tuomaristo arvioi kaikkien yhtiöiden sijoittajasivuja viiden kattoteeman perusteella: käytettävyys ja visuaalinen ulkoasu; strategia, kasvu ja kannattavuus; taloudelliset tavoitteet ja historiallinen performanssi; pääomankäyttö ja operatiivisten riskien kuvaus sekä corporate governance ja kestävä toiminta. Kaikki sijoittajasivustot käydään kilpailussa huolellisesti läpi ja pisteytetään vuosittain vaihtuvien tarkkojen kriteerien mukaan. Tuomariston mukaan VMP-yhtiön sivut olisivat pärjänneet hyvin myös pörssilistan sarjoissa.

Lönnmark on koko yhtiön puolesta otettu huomioinnista ja siitä, että siijoittajasivut palkittiin heti ensimmäisenä vuotena. VMP on Lönnmarkin mukaan onnistunut valitsemaan oikeanlaisia kumppaneita sivujen rakentamiseen sekä kuuntelemaan sijoittajien toiveita tavoitteiden ja VMP:n mission esitystavoista. Jatkossa tarkoitus on kehittää ja elävöittää sivujen vuorovaikutusta, jotta toiminta tulevaisuuden työelämän puolesta avautuisi lukijoille vielä monipuolisemmin.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo, että tänä vuonna painotettiin kriteeristössä erityisesti vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Vastuullisuudella on sijoittajille aidosti merkitystä. Tuoreen Sijoittajabarometrin mukaan 42 prosenttia yksityissijoittajista on sulkenut yhtiöitä kokonaan ulos salkustaan vastuullisuussyistä. Ainoastaan kolmannes ei arvioi kohteen vastuullisuutta lainkaan sijoituspäätöksiä tehdessään.

Tänä vuonna palkittiin lisäksi Kesko (suuret yhtiöt), Alma Media (keskisuuret yhtiöt) ja Exel Composites (pienet yhtiöt). Vuonna 2019 kilpailun tuomaristoon kuuluivat Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren lisäksi analyytikko Davit Kantola Suomen Sijoitusanalyytikot ry:stä, salkunhoitaja Hannu Angervuo eQ:sta ja toimitusjohtaja Tom Lindström Cardia Investistä. Kilpailun järjestävät Pörssisäätiö ja Suomen Sijoitusanalyytikot ry.

     

Lue alkuperäinen uutinen täältä.

Franchise News 3.6.2019

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta